Rakkaus avaa siltoja

Rakkaus tunteena on aina tarpeellinen.

Mutta tunne ja teko ovat kaksi erillistä tapahtumaa.

Tunnetta ei voi valita, sen kestoon ja syvyyteen sen sijaan voi vaikuttaa.

(Luen Carol Gilligania ja tykkään)

Jäätyvä maa ja vesi

"Näen sun polkus pään, näen rannalla riitettä jään."

Ikävä. Kipeä ikävä.

3/4

Kolmijakoinen tahtilaji ei ole ihan helppo juttu opettaa, 

mutta kun aloitetaan kehollisesti, se jää lihasmuistiin ensimmäiseksi.

Putkipenaalit soittavat kaikkea kolmea, tamburiini ykköstä ja marakassit kakkosta ja kolmosta.

Ensin otetaan ykköselle askel ja kävellään soitinten kanssa ympäri luokaa.

 Sen jälkeen otetaan kaikille kolmelle askel ja kävellään yhä ympäri luokkaa.

 Lopuksi lisätään laulu ja väliosassa saa tanssia parin kanssa valssinaskelin.

Viikkoon on mahtunut se kuolema, vaikea keskustelutilanne jonka jälkeen tuli itku, 

ärähtäminen opettajainkokouksessa 

ja vuolaat molemminpuoliset anteeksipyynnöt tirskahdusten kera,  

kaksi upeaa ohjausta joen rannalla, ikävä rannalta toiselle, 

lämpöjooga, kilometri uintia, potkunyrkkeily,

liikaa töitä, kivoja töitä, ihania töitä,

hampaan puremista, naurua, pahoja kalapihvejä, 

hyvä illallinen hyvässä seurassa ravintolassa, 

ainakin 80 halausta, upeat kuvistyöt, 

meditaatiomusiikkia ja seinän läpi lähetetyt hyvät karmat.

Sitten me paukutamme sitä valssirytmiä. 

Meillä on liikettä, ääntä, soittoa ja läheisyyttä. 

Posket punertavat, hiukset hapsottavat, hengästyttää

 ja kun tunti loppuu, sanomme:

-  Olipa kiva päivä!

Voi tulla lähelle

Ei silti hätää

Ja on tällaisiakin oloja.

Ajattelen, että en ehkä sittenkään pärjää ilman viikoittaista sparriannosta.

Saattaa olla, että etsin varusteet H:n häkkivarastosta, 

kiskon käsisiteet tiukalle ja työnnän hammassuojat suuhun.

On kylmää ja tuulista, 

loputtoman surullistakin kun kuolema hiipii nurkkapielissä,

mutta ei silti mitään hätää.

H u o k o i n e n

Joskus on tällainen olo. Ovi tiukasti haassa.

Nyt ei ole sellainen olo. Enemmänkin auki tai huokoinen. 

Näen kaiken, kuulen kaiken. Hyvät asiat jäävät asumaan 

ja pahat (jos niitä nyt on) menevät vain läpi ja jatkavat kulkuaan.

 Pitkähiuksinen tyttö kysyy, saako piirtää viikset luokkakuvaan 

ja kun poika ottaa tanssiaskelia käytävällä, menen pariksi ja valssaamme muutaman metrin.

Maailmassa on kauniita silmiä, kivoja hymyjä ja hyviä tuoksuja.

Slaavirakkautta

Juana-ystäväni, toimittajakollega, muistutti Tumbalalaikasta

Kuuntelepa tuo, jos et ole vielä kuunnellut!

Video on hyvä esimerkki myös siitä miten paljon non-verbaalinen viestintä kertoo. 

Vaikken ymmärrä sanoja, uskon tietäväni mistä kohtauksessa on kyse. 

Ja mitä Sabine ajattelee, kokee, tuntee.

Junakohtaus repii sydämen auki. Mutta soittavat lapset nostattavat hymyn esille taas. 

Tuollainen minäkin haluaisin olla.

Huom. Korjasin linkin ihanan Lotan vinkistä. Nyt on oikein :)