Minusta tulee linnanneito.
Saan jatkaa unelmatyötäni luokanopettajana ja
luokanopettajaksi opiskelevien kouluttajana.
Sain viran tai vakipaikan tai mikä se nyt onkaan.
Annoin opetus- ja ohjausnäytteen ja minua haastateltiin.
Ne halusivat minut.
Elämä kuljettaa ihmeellisiä reittejä;
ilman Kainuun vuotta tuskin olisin tullut valituksi.
Erikoista on se, että ensimmäisestä opiskeluvuodesta alkaen on nuottikansiossani
kulkenut mukana laulu, joka kertoo linnasta ja sen neidosta.
Olen soittanut laulua usein, laulanutkin.
Elokuussa juoksen ensimmäisen työpäivän jälkeen linnalle ja laulan sen siellä.
Kävin pari viikkoa sitten hakemassa viimeiset tavarat Irman yläkerrasta.
Piha oli hiljainen, kaupunki lähes tyhjä ja melkein vieras.
Oli todella todella todella koditon olo.
Istuin pihakiikussa kauan ja nieleskelin,
taivaalla ei lentänyt ainuttakaan pääskyä ja sydämeni oli ihan särki.
Nyt olen kulkenut pitkin maailmaa,
asunut pienessä hostellissa, kerrostaloasunnossa, nukkunut teltassa metsän keskellä.
Kuunnellut hyviä asioita, elämän tärkeimpiä asioita.
Tankannut aikaa, turvallisuutta, hyviä katseita, valoisuutta,
luottamusta ja rakkaiden ihmisten seuraa.
Huomenna menen katsomaan asuntoa omakotitalosta, joka on järven rannalla.
En tunne kaupungista ketään, mutta miksi pelkäisin?
Kun on hyvä olla itsensä kanssa, on koti kaikkialla.
Minusta tuntuu, että tämä on hyvä juttu.
Olen kirjoittanut blogia monta vuotta, mutta en jatka enää.
Päätökseen ei liity mitään kummempaa, ei vain tunnu siltä että olisi syytä.
Olen miettinyt asiaa monelta kannalta ja päättänyt, että näin on hyvä.
Ehkä kirjoitan joskus kirjan, ehkä jotain muita tekstejä.
Välillä tuntuu, että on pakko kirjoittaa, mutta miten ja minne, en tiedä vielä.
Sitäkin olen miettinyt, että mihin nämä blogit vielä häviävät tai jäävät.
Ehkä joku sosiologi joskus törmää tähänkin tekstiin kirjoittaessaan artikkelia
"Bloggaamisen lyhyt, mutta tiivis aikakausi."
Olen saanut teistä monista kultaisia ystäviä.
Kommenttinne ovat ilostuttaneet ja itkettäneet.
Elämä kyllä kuljettaa yhteen heidät, joiden tulee kohdata.
Nyt on heinäkuun ensimmäinen päivä.
Pesukone laulaa, ikkunan takana sade ripsii ja kesä on kauneimmillaan.
Elämällä on paljon hyvää annettavana meille kaikille.
Halaisin teitä kaikkia, jos olisitte tässä.
Toivon teille kaikkea hyvää, mitä elämä voi tarjota.
Oli ilo olla ja jakaa. Hyvästi, ja hei vaan.
"Vaan kyynelistä neidon kohta varsi pihlajan jo valkokukat nosti, mursi muurin.
Sai marjoihinsa sydämestä hohdon puhtahan, sen antoi voima rakkauden suurin."
