Valoilmiöitä

Katsokaas miten hieno vahingonlaukaus! 

Pitäisi tehdä enemmän virheitä niin saisi näin hienoja kuvia!

Kylmänä pakkaspäivänä tuli eilen aurinko tiellä vastaan 

ja tänä aamuna 7.10 ihailin mielettömiä revontulia.

Meinasin rynnätä naapuritaloihin ovikelloja pimpottelemaan, 

että nyt kaikki ulos ja katselemaan näitä luonnon omia elokuvia.

Mutta mikä kuvio muodostuukaan tuohon "huippupunaiseen" kohtaan?

(Valokuvaajat tietävät huippumustan ja huippuvalkoisen, voi kai sitten olla huippupunainenkin?)

Ps. Sekin on nyt koettu, että esimiehen kanssa voi hihittää mahansa kipeäksi.

Mulla on ihana esimies ja mahtavat kollegat. Tykkään.

Pps. Kuvassa on pilttipurkkilyhty ja sukulaisen tekemä tuoksulyhty.

Ppps. Joskus auringon kuulee vain vislaavan vaikkei sitä näe. 

Eikö revontulistakin kuulu joku sihinä?

Tervetuloa

 

Olen taas siivonnut.

Maljakossa on kevään ensimmäiset tulppaanit ja ikkunalaudalla kuusen oksia.

Nyt tänne voisi tulla vaikka joku mukava vieras. 

Keittäisin pannullisen Hehkuvaa Talviteetä ja tarjoaisin ruisleipää kinkun ja paprikan kera. 

Minttusuklaata olisi myös, ja suolakeksejä.

Laittaisin ortodiksimusiikkia soimaan

ja voitaisiin jutella siitä, miten kaunis tämä maailma kuitenkin on.

Tulisitko sinä?

Näin tänäänkin.

Unessa

Olen lentokentällä aikeena matkustaa valtameren toiselle puolelle.

Katson aina välillä kelloa, tiedän suurin piirtein missä lähtöportti on ja kuinka kauan sinne kestää mennä.

Ostelen tuliaisia huolettomasti, kulutan aikaa ja rahaa.

 

Yhtäkkiä kello on ihan vähän vaille lähtöajan, liukuportaat täynnä ihmisiä, käytävä onkin pitempi kuin muistin.

En millään meinaa ehtiä. Herään. Näen ovessa tuon varjokuvan. Tyttö on tuossa ylpeämmän näköinen kuin oikeasti.

Sain sen Anna-tädiltä 12-vuotiaana. Muistan, miten lähtöaamuna täti juoksi auton perässä pitkään ja huiskutti kyyneleet poskillaan.

 

Anna kuoli syöpään lokakuussa.

 

Ennen loman loppua käännään tytön toisin päin, niin kuin olisi astumassa laivaan.

Täällä Idässä näen saman unen uudelleen. Samat vaikeudet, sama pelko etten ehdi.

Matka jää unessa välistä, yhtäkkiä olenkin perillä. Talo Mooers Avenuella on kuitenkin tyhjä.

Etsin Soili-tätiä enkä löydä.

 

Soili oli oikeastaan minun Amerikan äitini, vaikka en kyllä äidiksi ikinä sanonut.

 

Mietin, pitäisikö lähteä? Paljonkohan lennot Minneapolisiin maksaisivat?

Vai pitäisikö sinne mennä sitten laivalla?

Perillä nyt

On onnellista asua kodissa, jossa on puhdasta ja tuoksuu rosmariini.

Puolet ja puolet

Huomaatteko: 10 kuukaudesta puolet on jo mennyt!?

Jossain välissä olen kotiutunut tänne, kaupunki tuntuu tutulta, 

minulla on täällä luottokampaaja, hieroja, monta tuttua kassaihmistä,

tiedän miten Prismasta mennään kotiin ja mihin aikaan ei kannata mennä uimaan.
Rakastan lapsiani ja viikon päästä otan taas innolla uudet opiskelijat vastaan.

Lomalta palatessani tein ensimmäisenä lumityöt ja oven viereen lumilyhdyn.

Eilen kävin taas Irmalla iltateellä.

Perinteitä vaalien kiinnitin tiskikaapin oveen taas Hyvien asioiden listan.

Ehkä sekin on hyvä asia, että en muista yhtään mitä söin tänään.

Ruokaa se varmaan oli.

Ihmiset kohtelevat sinua hyvin

 

Vuoden viimeiseksi tekstiksi jäi tuo edellinen ajatuskyhäelmä.

Jouluaaton aattona kyläilin pitkään Maijjan luona. Maijja kehui kirjaa Onnellinen nyt.

Uuden vuoden reissulle lähtiessäni poikkesin entiseen kotikaupunkiin

ja siellä kirjakauppohin. Onnellinen nyt oli alennuksessa, sain sen alle kympillä!

Selailin kirjaa hotellihuoneessa lautailun välissä.

Silmiini sattui tämä:

"Tärkein ihmissuhteesi on suhde itseesi, mitä ajattelet itsestäsi,

kuinka arvostat itseäsi, miten käytät aikaasi, miten kohtelet kehoasi ja tunteitasi. 

Ole hyvä itseäsi kohtaan ja hanki ympärillesi ihmisiä, jotka kohtelevat sinua hyvin. 

Ei ole koskaan liian myöhäistä viettää aikaa sellaisten ihmisten kanssa, 

joiden seurassa voit hyvin ja jotka hyväksyvät sinut juuri sellaisena kuin olet."