Olen lentokentällä aikeena matkustaa valtameren toiselle puolelle.
Katson aina välillä kelloa, tiedän suurin piirtein missä lähtöportti on ja kuinka kauan sinne kestää mennä.
Ostelen tuliaisia huolettomasti, kulutan aikaa ja rahaa.
Yhtäkkiä kello on ihan vähän vaille lähtöajan, liukuportaat täynnä ihmisiä, käytävä onkin pitempi kuin muistin.
En millään meinaa ehtiä. Herään. Näen ovessa tuon varjokuvan. Tyttö on tuossa ylpeämmän näköinen kuin oikeasti.
Sain sen Anna-tädiltä 12-vuotiaana. Muistan, miten lähtöaamuna täti juoksi auton perässä pitkään ja huiskutti kyyneleet poskillaan.
Anna kuoli syöpään lokakuussa.
Ennen loman loppua käännään tytön toisin päin, niin kuin olisi astumassa laivaan.
Täällä Idässä näen saman unen uudelleen. Samat vaikeudet, sama pelko etten ehdi.
Matka jää unessa välistä, yhtäkkiä olenkin perillä. Talo Mooers Avenuella on kuitenkin tyhjä.
Etsin Soili-tätiä enkä löydä.
Soili oli oikeastaan minun Amerikan äitini, vaikka en kyllä äidiksi ikinä sanonut.
Mietin, pitäisikö lähteä? Paljonkohan lennot Minneapolisiin maksaisivat?
Vai pitäisikö sinne mennä sitten laivalla?
Kun toistuva uni muuttuu, sille haluaa löytää merkiksen, eikö? Ystäväni osaa tulkita unia, sillä tavalla ilman mystiikkaa. Hän vain pukee sanoiksi sen, mitä uni tarkoittaa. Lahjastaan on ollut minullekin apua. Painajaiseni sai selityksen, eikä se ahdista enää. Sellainen elämänhallintauni.
VastaaPoistaToivottavasti kuulemme, miten uni jatkuu valveessa!
Heidi, kuulostaa hyvältä palvelulta. Kelpaisi minullekin :)
VastaaPoistaSalla, samoin paitsi että mulla on kulunut enemmän. Ehkä joskus... :)
Täällä idäsuomessa tajuaa miten ikävä on rannikolle.
VastaaPoistaMie tarttisin varmaan tukiopetusta äikässä.
PoistaJanne, niinpä niin! Ei ihminen ilman merta pärjää.
VastaaPoistaTule tukkariin ihan koska tahansa!