Kirje Johannalle (ja vähän Annillekin)

Voi Johku, olisi niin paljon kerrottavaa. Ensinnäkin se, että kun matkalla pysähyttiin kaupassa, löysin sieltä "Näin hillitset tupakanhimosi"-esitteitä ja otin niitä 3 kpl. Me kaikki E:n kyytiläiset annettiin ne sille siinä kaupan eteisessä. Mutta ei se yhtään auttanut; kun lauantaina mentiin järvelle kävelylle niin se ja D ehti polttaa kaks kertaa sen lyhyen matkan aikana. D oli muuten siellä järvellä crocsit jalassa ja hupparisillaan, vaikka pakkasta oli varmaan 20 astetta.

Perjantai-illan alustuksessa T kertoi saman jutun jonka aina, mutta eihän se haittaa kun se on niin hyvä juttu. Loppuillasta me palaveerattiin, mun vastuupari ja sun tuleva alainen ja voit arvata ketä siinä kiusattiin ihan täysillä. Olisitpa ollut puolustamassa mua. Iltapalalla eräs charmikas rehtori sanoi mulle, että istupa tuohon ja pääsin työhaastatteluun samantien. Hih, se oli aika jännää. (No ei se tietenkään voi töitä mulle luvata jos hakijoita on ollut 209 ja minä en ole laittanut edes hakemusta.)

Lauantaiaamuna eräs tyylikässilmälasinen nuori mies pölähti aamupalapöytään ja sanoi, että sen on pitänyt soittaa mulle pari viikkoa mutta ei ole soittanut ja saako se alkaa tarkkailemaan ääntä. Arvaapa ilostuinko?! Kerrankin noin päin! Kysyin, missä sen siskot on ja se sanoi, että jossain täällä. Minä sanoin että ei varmaan ole, koska ei kuulu mitään korkeita ääniä ja hihitystä. Ei ne olleetkaan vielä sillon.

T oli vielä lauantaina paikalla ja se antoi mulle tehtäväksi miettiä kurssien tavoitteet ja painotukset. Vastasin intuition perusteella jotain ja se sanoi, että kuulostaa juuri siltä kuin pitäisikin. Linjattiin aika painokkaasti, minä ja hän, oltiin samaa mieltä ja niin olisit varmaan ollut sinäkin. E oli samaan aikaan ruokajonossa, kerroin T:lle meidän esitteenjakotilaisuudesta kaupan eteisessä ja se nauroi.

Kun meiän tiimi alotti yhessä, luettiin ensin Annasta horoskoopit. E:lle ja O-Alle luvattiin että ne saa viettää viikonlopun rakkaimpiensa seurassa. S:lle ja sun tulevalle alaiselle luvattiin romanttista viikonloppua. Mulle luvattiin raha-asioiden kohenemista ja E kysyi heti pientä vippiä. Arvaapa hihitettiinkö me illalla, kun S sai arvonnasta palkinnoksi suklaata ja ruusuja. Ne ruusut oli sytykeruusuja. Huhu kertoi tänä aamuna, että S olisi ollut eilen illalla kodalla jonkun kanssa ja roihu olisi syttynyt. Yksityiskohdista ei kukaan sen enempää tiennyt. (Tässä kohtaa tiedotus epäonnistui siis pahasti.)

Videoin meidän eiliset harjoitukset ja katottiin ne illalla yhessä luokassa. Komiikaksi riitti O-A:n ilmeet ja kummallinen ährääminen tuolin kanssa, ja vielä enemmän me naurettiin kun se kertoi että kyseessä oli purkan piilottaminen. "Huomasin just kun lähetys oli alkamassa, että mulla on purkka suussa ja oli pakko piilottaa se jonnekin."

Osa lähti siitä vielä grillille (Anni voi kertoa lisää), mutta me mentiin nukkumaan. Tosin puhuttiin vielä kämpässä ensi vuodesta ja oli jotekin tosi hyvä mieli siitä.

Tuntuu etten ehi kertoa tässä paljon mitään. Kerron vielä sen, että Anni otti välissä hiilihangon käteensä ja alkoi riehua sen kans ja O-A heitti mua mandariinin kuorilla ja minä laitoin auditoriossa pipon Toimiston päähän. Syötiin ihan liikaa suklaata ja salmiakkia ja piirreltiin taululle myös kaikkia hassuja kuvia ja sellaisia, että Anni tykkää Kaukosta ja E sydän Sirkka ym. Tutkijathan sanovat, että lapset käsittelevät monia tunteita leikin kautta ja se sama pätee ehkä myös meihin.

Niin, sanoin kaikille että tärkeintä on hoitaa oma tonttinsa niin hyvin kuin osaa ja jatkossa katsotaan sitten uudet raamit. Onneksi sinä olet sitten taas mukana!

Ps. Tehtiin myös töitä ihan täysillä ja siksi väsytti illalla ihan hulluna.

Farkut tai vauva

 Tärkeille ihmisille on syntynyt vauvoja. Minä ostin uudet farkut.

Uudet opiskelijat tulivat taas.

Yhtäkkiä ymmärrän, että joillekin tämä voisi olla aika ylivoimaistakin.

Pitää tunteja, opettaa, kasvattaa, suunnitella, tehdä kaikki niin,

että koko ajan joku seuraa luokan takana ja tekee muistiinpanoja.

 

Mutta minä pidän siitä.

(Toki kiinnostaisi useinkin nähdä, että mitä he vihkoihinsa raapustavat.)

Vastaus Lotalle

En usko horoskooppeihin.

En usko, jos ne väittävät, että työpaikalla joku yrittää

kieroilla tai että pitää olla varovainen keneen luottaa.

Luen silti naistenlehtien viikkohoroskoopit, 

koska minusta niissä on usein voimaannuttavia lauseita ja ajattelemisen aihetta.

Mutta horoskooppien luonnekuvauksiin uskon mielelläni. Minusta ne pitävät aika hyvin paikkansakin.

Muutama ystäväni aloittaa usein kuvailunsa jostakin ihmisestä, että "se on Vaaka, ja Vaa'athan ovat sellaisia..." 

Minä en osaa noita kuvailuja ulkoa, mutta ehkä niissä perää on.

Minä olen skorpioni, ja meitä luonnehditaan  ystävänä uskolliseksi mutta vihamiehenä pelottavaksi.

Ainakin tuo ensimmäinen asia on totta. Jos minun ystävyyteni ja luottamukseni voittaa, olen valmis pitämään puoliasi viimeiseen asti.

Yksi kuvailu skorpioneista on tällainen:

"Skorpioni on syvällinen ja monimutkainen luonne. 

Häntä pidetään hurmaavana ja dynaamisenam tosin joskus liian kontrolloivana.

Hän suojelee salaisuuksiaan huolella.

Skorpioni pitää vaatteista, jotka ilmentävät ylellisyyttä ja valtaa.

Hänen harrastuksensa vaativat itsehillintää vaarallisissa tilanteissa.

Skorpionilla on intohimoinen, joskus traumaattinen rakkauselämä.

Se saattaa vallata niin suuren alan, että käytännön asiat jäävät hoitamatta.

Skorpioni tarvitsee kärsivällisen kumppanin, joka on älyllisesti hänen vertaisensa."

Minkä verran sinä uskot horoskooppeihin?

Mitä minä saan tänä vuonna?

Matkin teitä muita.

Sanna saa

... helposti sohvan tai pöydän itsensä ja hyökkääjän väliin. (Alkaapa tämä hyvin.)
...jossain vaiheessa koiransa. (Ei, ei koiraa mulle kiitos!)
...ottaa Millalta maata. (Kiitos, Milla! Rakennan sille maalle pienen mökin. Onhan se maa meren rannassa?)
...hevosista ammatin tukiaikuisen avulla. (Tuota, öh, tämä ensimmäinen ammattikin on vielä aika tuore, joten...)
...nukkua pidempään. (Kyllä kelpaa!)
...esiintyä yleisölle Jyväskyläläisessä kahvilassa.  (Selvä! Anna, tuuthan katsomaan? En vielä tiiä laulanko maakuntalauluja vai puhunko tunnekasvatuksesta.)
...10 000 euron rahapalkinnon. (Tämä varsinkin kelpaa! Ei muuta kuin apurahahakemuksia vetämään siis.)
...mitä Sanna haluaa. (Täytyy siis haluta oikein.)

Kun nyt täältä lähden...

...on edessäni 3 viimeistä kuukautta Lähi-idässä. Minne ne 7 ensimmäistä hävisivät? 

Onneksi eivät pois kokonaan, vain muistojen joukkoon. 

Tuntuu kummalliselta. 

10 kuukauden aikana voi elää kokonaisen elämän ja kun se on ohi, yksi aikakausi päättyy.

Vuosi sitten tähän aikaan ajattelin, että vähänkö minusta tuntuu sitten yksinäiseltä

 lähteä sunnuntai-iltaisin ajamaan sinne keskelle korpimetsiä

ja päätyä kaupunkiin, josta en tunne ketään.

Mutta kävikin niin, että olen odottanut sunnuntai-iltoja päästäkseni sinne takaisin.

Ja nyt ajattelen, että vähänkö minusta tuntuu sitten 3 kuukauden päästä 

surulliselta kantaa laatikoita autoon ja ajaa jonnekin pois, en vielä tiedä minne. 

Ehkä vielä idempään, ehkä pohjoiseen, ehkä takaisin omaan kaupunkiini.

Tänä keväänä tulen suremaan paljon, nimittäin yksi aikakausi todellakin päättyy.

Mitä se tarkoittaakaan, kerron siitä lisää lähiaikoina.

 

 

Hän on melkein aina iloinen

 

 Ylläsjärven rannalla on pieni tunturihotelli, jossa on ruskeat lautalattiat ja räsymatot.

Sisustuksessa on käytetty rakkakiviä, poronnahkoja, kelohonkapöllejä.

Hotelli on tosi siisti ja sen henkilökunta ystävällisiä kunnon ihmisiä.

Ikkunasta näkyy tunturi toisensa jälkeen.

Valkoista, valkoista, pelkkää valkoista.

Siellä hotellissa melkein aina iloinen Sanna kävi nukkumassa ja saunomassa.

Aamulla Skibussi otti Sannan kyytiin hotellin vierestä

 ja rinteessä iloisella nappisilmällä riitti hauskaa monta tuntia.

Saunassa herttaiset mummelit juttelivat iloiselle Sannalle.

Iltapalaksi maistui tee ja suolakeksit hedelmien kera.

Kirjastohuoneesta löytyi monta kivaa kirjaa 

ja ranskalaisten turistien keskustelua oli kiva kuunnella.

Maanantaina iloinen Sanna hyvästeli haikein mielin tunturit

ja ajoi puhdaspintaisten hankien keskeltä pitkän matkan kohti Pohjanmaata.

Anteeksi, että välitän

Vähän kait olen ärsyttävä joskus. Yritän kasvattaa aikuisiakin. 

Poistin jo kerran tuon edellisen tekstin,

koska ajattelin...en tiedä mitä ajattelin mutta poistin kuitenkin.

Palautan sen anteeksipyyntöjen kera.

Olen sanonut itselleni:

- Kuka oikein luulet olevasi?

Olen laskenut monta pitkää mäkeä nopeasti ja hitaasti, 

yksin (ja insinöörin) kanssa

ja ehtinyt ajatella monta ajatusta.

Anteeksi, sinä jota yritin viimeksi kasvattaa.

Anteeksi, sinä jota olen joskus yrittänyt kasvattaa.

Kamalinta on, että joskus oikeasti kuvittelen olevani joku.

Kuvitteleeko kukaan muu?

Pitäisi olla välittämättä.

Mutta tiedättehän, en osaa olla.

Siksi, koska  v ä l i t ä n.