Olen joskus ennenkin paljastanut, että olen koukussa naisten-
ja aikakauslehtiin. Se alkoi toimittajana työskennellessäni. Oli pakko tietää,
mitä toiset kirjoittavat ja jo opiskeluaikana ostin mieluummin Olivian tai
Kodin kuvalehden kuin ruokaa. Enimmäkseen söinkin sitten leipää ja join maitoa.
Olen koukussa yhä, vaikka kuukausi toisensa jälkeen näen,
etteivät juttujen aiheet muutu miksikään. Jossain vaiheessa tuntui myös, että
kaikissa jutuissa oli sama kaava ja se kaava meni suunnilleen näin: ”Toimittaja
Maija Meikäläinen ei ollut koskaan käyttänyt kosteusvoidetta, mutta sitten
hänen reidestään löytyi kuiva läntti.”
Juttu päättyi aina siihen, että kun
toimittaja oli kokeillut useita rasvoja, haastatellut ihotautilääkäreitä ja kosmetologeja,
oli hän lopulta suostunut muuttamaan käsitystään kosteusvoiteiden
merkityksestä, mutta vain hiukan. Seuraavassa lehdessä kosteusvoide on vain
muuttunut perinneruokien tekemiseksi, sitten naisten väliseksi juoruiluksi ja
lopulta aiheena on joko psykoterapia tai nykyisin mieluiten elämänvalmennus.
Kuluneella viikolla luin naistenlehtien lempilapsesta, eli
Riikka Pulkkisesta lähemmäs kymmenen haastattelua. Kahdessa haastattelussa oli
täsmälleen sama kommentti samoin sanavalinnoin. Ehkä näidenkin toimittajien
olisi syytä olla koukussa toisten toimittajien juttujen lukemiseen.
Oliviassa (jota nykyään kuitenkin boikotoin, koska siinä
kannustetaan syömään espanjalaisia tomaatteja ja aasialaisia goji-marjoja
kotimaisten vaihtoehtojen sijaan) oli kuitenkin ehdottomasti paras
Pulkkis-juttu. Jossain kirjablogissa kyseistäkin juttua kuitenkin kritisoitiin
ja kommentoija ihmetteli, että miksi Pulkkinen saa niin paljon enemmän
palstatilaa kuin muut kirjailijat.
Samalla kun itse kritisoin kosteusvoidekuivaläntti-juttuja,
on Pulkkinen minun sokea pisteeni. Luin Rajan kauan sitten enkä muista siitä
mitään. Mutta Totta muutti maailmani, räjäytti tajuntani ja mitä muuta
kliseistä vielä keksisin. Luen ahmien joka ikisen jutun, jossa kirjailijan nimi
vilahtaa. Haastatteluissa Pulkkinen ei vaikuta esittävän mitään; hän vain on ja
ottaa elämän sellaisena kuin se on. Siitä minä pidän.
Lisäksi tietenkin olemme hengailleet yhtä aikaa Humuksessa,
silloin kun siellä oli vielä ruskeita ja vihreitä samettisohvia ja teen juonnin
lomassa keskustelut kulkivat joka pöydässä Dostojevskistä kriittisen feminismin
kautta L.Onervaan. Sitten minä muutin 100 metriä eteenpäin ja aloin puhua
enemmän hermeneuttisesta kehästä ja pedagogisesta rakkaudesta. Jossain
vaiheessa huomasin utuisesti, että "se tumma runoilijan näköinen vähän meitä
vanhempi tyttö” oli häipynyt.
Pulkkinen, oman sukupolveni kirjailija, jakaa saman
lama-ajan lapsuuden, kirjoittaa tutuista teemoista ja onhan hän ihan älyttömän kauniskin. Tyttömäisissä
mekoissa poseeratessaan kuvistaan välittyy juuri sopivan kiehtovaa glamouria
tällaiselle koulunhajuiselle farkuissa kulkevalle kansankynttilälle. Fanaattisia kirjallisuusihmisiä kuulemma ärsyttää nämä polvisukkakuvaukset, mutta minusta ne kyllä kuuluvat asiaan.
Kuun viimeinen päivä menen kirjakauppaan ja ostan Vieraan. Aina sama etukäteispelko; jos kirja onkin pettymys verrattuna edelliseen ja vasta puolessa välissä tajuaa, että olisi pitänyt jättää lukematta. Ainakin Olivian juttu yhdistettynä uunissa paistettuihin suomalaisiin juureksiin oli ellei erittäin hyvä niin jopa täydellinen.
(Luin kyllä tämän jo paljon aikaisemmin, mutta nyt vasta kommentoin...)
VastaaPoistaMinulla on ihan samanlainen suhde Pulkkiseen. Rajaa en kestänyt lukea edes loppuun, muttaa Totta sykähdytti ja syvältä. (Samanlaisen mahanpohjassakouraisun aiheutti myös Laura Honkasalon Tyttökerho, joka on Totta-kirjan ohella jotenkin todella samastuttavaa luettavaa. Enkä edes tarkoita samastuttavaa sen kaikissa merkityksissä, vaan pikemminkin jotenkin... koskettavaa. Läheltä liippaavaa. Se on jotain, mitä on vain näissä "meidän aikakauden kirjailijoissa.)
Kun luet Vieraan, kerrothan siitä! Minä vielä kamppailen opiskelijabudjettikriiseissäni ja taidan säästää sen äidin joululahjaksi! (jonka luen totta kai ensin itse!)
Ps. Te ootte olleet Riikan kanssa opiskelukavereita? Täten tahdon Humukseen istumaan, jos sieltä löytää noin ihania tyyppejä! Vau.
Pps. Naistenlehtikoukku! :'D
Mä niin tiedän, mistä sä puhut! Kun tekee "vakastiotettavia" lehtijuttuja, naistenlehdet on vaan niin terapeuttisia. Silti, vaikka niissä on tuo ainainen tuttu kaava! (Jonka muutet kiteytit ihan mestarillisesti! <3
Ppps. Tämä oli muutenkin niin ihana kirjoitus. Ajattelen kaikesta niin samoin. Pitää ehkä opintotuen tulon kunniaksi korkata Olivia uunijuuresten kera.
Voi Kultasisko, Laura Honkasalon Tyttökerho on yksi niistä, jonka sivut käpristyvät kun sitä on luettu niin ahkerasti. Olen aina kuvaillut sitä "meidän sukupolven romaaniksi." Ja suosittelen ihan kaikille, koska siinä on niin kipeän paljon kaikkea mikä liittyy tähän aikakauteen. Ja senkin päähenkilöstä on tullut melkein ystävä, jolle voi mielessään jutella!
VastaaPoistaPulkkinen aloitti opiskelut Oulussa ja hän jossain haastattelussa muistelikin Humuksessa hengailua. Minä hengailin siellä opiskellen vähän sitä sun tätä, historiaa, teologiaa, kasvatustieteitä. En siis tunne häntä, mutta kasvot muistan. Sitten minä vaihdoin alaa ja aloin päättäväisesti suuntautua kansankynttiläksi. Sellaiseksi, joka ei itse saa koskaan julkaistua ainoatakaan kirjaa, mutta pyrkii sytyttämään kirjarakkauden lapsiin :)
Voi ihanaa! Tyttökerho merkitsee mulle ihan samaa! Pakotin jopa Pojan lukemaan sen eräällä ulkomaanmatkallamme "jotta sää ymmärtäisit mua paremmin". Kiltisti luki loppuun. Mutta se todellakin on meidän aikakauden kirja. Pitää kaivaa se pian uudestaan esiin.
PoistaNiin suloista että sinusta tulee kirjarakkautta lähettävä kansankynttilä! Vaikka en edes tunne sinua, pidän sinusta päivä päivältä enemmän. Hassua.
Ja muista, että kansankynttilöistäkin voi tulla kirjailijoita. Ainakin minä yritän muistaa sen - joskus, jos joskus tahdon lähteä toteuttamaan unelmaani. Sitä ennen kansankynttilyys ja kirjarakkaudesta lähetyssaarnaaminen ovat yhtä hyviä tekoja!
Reipas Poika! :)
VastaaPoistaKiitos, sinä suloinen tyttö! Voin sanoa samat sanat sinulle; päivä päivältä pidän sinusta enemmän. Blogimaailma on kummallinen. Aina välillä mietin, miksi jatkan täällä ja kenen takia ja pitäisikö pelätä sosiaalisen median vaaroja enemmän. Mutta joka kerta päädyn siihen, että parasta mitä täältä olen saanut, on hienoja ystävyyssuhteita ja niiden takia haluan jatkaa.
Mutta tätä kirjakeskustelua me jatketaan sitten kasvotusten jossain! :)