Ensin kaikki halaavat, riisutaan päällyvaatteet naulakkoon, hälistään, nauretaan ja sitten istutaan alas. Selataan menuja ja hälistään ja nauretaan lisää. Yksi tilaa etanoita ja toinen maksaa. Alkupalat, totta kai, kun kerran näin yhdessä ollaan.
Kuulumiskierros alkaa heti kun tilaukset on tehty ja jatkuu niin kauan että ruuat tulevat. Meissä on isojen koulujen opettajia, pienten koulujen opettajia, erityisopettajia, taiteilijoita, muusikoita, tutkijoita, ekonomeja, maahanmuuttotyöntekijöitä, äitejä, isiä, niitä jotka haluaisivat olla äitejä ja isiä jos se suotaisiin, on meitä maistereita mutta on myös yhä opiskelijoita. Myös niistä kerrotaan, jotka eivät ole nyt paikalla.
Sitten muistellaan ja nauretaan lisää.
- Muistatteko sitä, kun musiikintunnilla piti leikkiä olevansa puu ja mua nauratti...?
- Entäpä muistatteko sitä tiukkaa enkunopea, joka sanoi aina...?
- Niin ja silloin kerran minä ja sinä tultiin liian aikaisin kouluun ja mentiin...
- Ja sitten tutkittiin niitä kiviä ja minä ajattelin...
Kun siirrytään jälkiruokaan, puhutaan kolmenkympin kriisistä.
- Mää urheilen ihan hulluna ja meen kymmeneltä nukkuun.
- Mun mies on alkanu hiihtää, ja vielä perinteistä!
- Liittyykö siihen se, että vaikka kaupan kassalla voi tulla mieleen, että kuka minä oon ja mitä haluan?
- Joo, tuo on niin tuttua...
- Ja herkkuja ei vaan tee mieli, en muista millon oon syöny karkkia.
Myötämielistä yninää kuuluu joka puolelta. Meistä on tullut aikuisia, hyvänen aika.
Sitten käydään läpi aikuisiän aknet, autot, asuntolainat ja polvileikkaukset. Yhdellä jos toisella on sairauskertomus kerrottavana.
Samat jutut naurattavat nyt kuin silloin 8 vuotta sittenkin.
Lähteissä halataan taas.
- Tuntuu, kuin omien veljien kans ois ollu, sanon yhdelle joka auttaa takin päälle ja toiselle joka kulkee yhä karvalakki päässä.
- Vaimolla ois ollu synttärit, mutta se sanoi, että teiän on pakko mennä,
koska Sanna on kuitenki kaks viikkoa oottanu näkevänsä teiät kun te ootte semmosia sen mussukoita.
Nauretaan, nimittäin juuri niin asia on. Sovitaan että nähdään samassa opehuoneessa viimeistään kuuden vuoden päästä.
Nauretaan ja heipatellaan vielä vähän aikaa, sitten erotaan, saappaat kopisevat kips kops, on kylmä pakkasilta, ei jää yhtään haikea olo vaan vain hyvä mieli. Haen majatalon pitäjän toisesta paikasta, kiivetään 7.kerrokseen ja mennään nukkumaan, koska ollaan niin aikuisia että säännöllistä unirytmiä ei korvaa mikään.
