Herään lehtorikaverin aamuäännähtelyihin ja haukotteluihin.
Onneksi ei tarvi puhua. Pestään vain äkkiä hampaat, laitetaan hiukset,
syödään jääkaapista viimeiset mustikkakeitot, mekot päälle, kerrankin joku auttaa
vetskarin kiinni, korkkarit jalkaan, onhan kaikki mukana ja sitten pitää mennä.
Minulla on ruskea mekko ja sininen vyö sekä sininen kukka.
Olemme kollegan kanssa yhtä aikaa parkkipaikalla,
askartelemme viimeiset kortit, laulujen sanat todistuskansioihin,
ensimmäiset itkut jo nyt, halataan, voi hyvä ihme tätä päivää, miten tämän voi kestää?
Juhlasali on täynnä vanhempia. Me istumme lavalla.
Pellavahiuksinen tyttö soittaa kauniita säveliä, rehtori puhuu,
näen miten kollegat salissa kaivavat nenäliinansa esiin.
Kyyneleet tulevat silmiin aina uudelleen.
"Kajaanin normaalikoulun toiminta on nyt päättynyt," rehtori pudottelee
tosiasian niin kuin se on, enää ei auta juosta pakoon.
Tämä oli tässä, nyt se on tajuttava.
Missä päättäjät ovat tänään? Missä opetusministeri Virkkunen,
joka niin fiksusti aikoinaan toivotti kainuulaisille "tsemppiä?"
Itken, ja niin itkevät kaikki muutkin.
Todistukset, stipendit, hymypatsaat.
On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa.
Suvivirsi.
Salissa on ihan hiljaista, kun johdatan omani kulkueena pois.
En voi katsoa ketään, kävelen vain korot kopisten ja kyyneleet valuen.
Tällaista on koulun lakkauttaminen. En ennen tiennyt sitä, nyt tiedän.
Oppilaat tulevat perässä hiljaisena kulkueena, kuulen,
että hekin itkevät koko matkan luokkaan.
Luokka täyttyy vanhemmista.
Minä puhun nyt silti oppilaille.
Heille, joiden takia tämä juhla on.
"Muista silloin, että sinut tunsi kerran eräs Sanna,
joka näki sinussa paljon hyvää ja kaunista ja joka uskoi sinuun aina ihan täysillä."
Jaan muumimukit ja kortit, saan halaukset.
"Kaikkea hyvää," muuta en voi sanoa, ne on sanottu jo aiemmin.
Eniten koskettaa hiljainen, suoraan korvaan kuiskattu
kiukkutytön "Sinulle kans" -vastaus.
Saan vanhemmilta lahjan ja puheen.
Halaukset myös.
"Olen rakastanut sinun poikaa niin paljon," sanon.
"Tiedän, ja se tykkää sinusta ihan hirveästi."
Silloin se tulee, jätti-itku. Kunnon tyrskähdys.
Mitäpä tätä kaunistelemaan, tämä päivä on pelkkää luopumisen kipua.
"Heippa ope, heippa, heippa ope, heippa."
Eivät malttaisi lähteä enkä minä malttaisi päästää.
Me aikuiset kokoonnumme vielä opettajainhuoneeseen.
Rehtorilla on meille sanottavaa ja meillä hänelle.
"Sinä olet luottanut meihin ja se on tuntunut hyvältä."
"Sinun ovesi on ollut usein auki ja se on ollut merkki siitä,
että sinulle on aikaa kuunnella."
Tämä koulu on ollut täynnä kultaisia ihmisiä.
Meillä on ollut uskomaton työvuosi ja nyt se on ohi.
Kohta täällä ei ole enää ketään.
Täällä ei ole nää ketään.
Ei ole enää ketään.
Ole enää ketään.
Enää ketään.
Ketään.
En tiennyt yhtään etukäteen, että millaista tämä olisi.
Tai tiesinhän; olisi maailman kamalinta hyvästellä kokonainen
työyhteisö kerralla, kokonainen koulu, kulttuuri, historia.
Halataan sataan kertaan ja aina tulee itku.
Sitten nauru. Ja taas itku. Ja halataan taas.
Kuulostaa ehkä absurdiltakin,
mutta sitä on tämä tilanne kyllä ollutkin.
Noin vain, pyyhkäistäänpä kokonainen opettajainkoulutusyksikkö
Suomen kartalta, hus pois, säästetään rahaa ja lopetetaan kasvatus ja sivistys.
Absurdia, sitä tämä on.
Piha on jo hiljainen, ihan autio.
Kannan viimeiset laatikot autoon ja itken.
Ajan päärakennuksen kautta ja laulan
"Mun sydämeni tänne jää, se lähelläsi aina on.
Sen tavoitat, jos haluat, vaikk maa ois lauluton."
Elämän totuutta etsi, Sanna, etsi vaikka mikä tulisi.
Lehtorikaveri on käynyt hakemassa tavaransa ja jättänyt viimeisen viestin.
Voi että. Miten onnellinen olenkaan, että kohtasimme!
Sinun kanssa, ja niiden kaikkien muiden.
Minäkin kerään kamppeeni.
Niin monta laatikkoa vielä jää, että on palattava tätä kautta sitten joskus viikon päästä.
Irma, voi Irma, miten minä voin hyvästellä sinut?
No näin tietenkin. Halataan.
"Tässä on ollut niin hyvä asua. Ja minä tuun sinua kahtoon vielä."
"Totta kai sinä tuut jos vaan minä oon vielä elossa."
Ja nauraa päälle.
Matka on pitkä.
"Iisalmi 25 km" ja itkun pyrskähdys.
"Kuopio 44 km" ja vähän pienempi itkun pyrskähdys.
"Jyväskylä 118 km" ja kyyneleet silmiin.
Filminauhan tavoin käyn päivän läpi mielessäni.
Olen hyvästellyt oppilaat, työkaverit, Irman ja koko kaupungin.
Kosmetologin, kampaajan, kassatädin, Murusen Kallen, rosenterapeutin.
Kai sitä tuolle hyvästelymäärälle saakin nyyhkyttää?
Sitä paitsi, se että itkettää, kertoo vain siitä että on omistanut paljon.
Pitkän ja hikisen ajomatkan jälkeen saavun taloon, jossa on kieloja pöydällä
ja minulle lämmitetään lautasellinen "siskonmakkarasoppaa."
Elsa jokeltelee tyytyväisenä ja katsoo minua vähän epäröiden.
"Jaksoin vain sillä, kun tiesin että pääsen tänne," sanon
ja Johanna ei olisi Johanna jos hän ei tietäisi mitä tarkoitan.
Sitä hän on, sielunsisko, ystävä.
Täällä minä olen.
Naputtelen tätä tekstiä pitsisen päiväpeito päällä.
Kesäyö on tummennut, niin, täällä yöt ovat pimeitä.
Nyt pitää mennä nukkumaan.
Tämä oli tässä.
Kiitos, kun olit mukana.
Ehkä sait tästä blogista jotain, ehkä oivalsit jotain,
ehkä vain nautit tuntemattoman elämän seuraamisesta,
ehkä aloit haaveilla opettajan työstä, ehkä mietit uskaltaisitko sinäkin
ottaa ja lähteä, tai ehkä vain luit ja ajattelit, että onpa siinäkin, kirjoittaa nyt tuollaisesta.
Miten vain, toivottavasti nautit täällä käydessäsi.
Minulle tämä blogi on ollut julkinen päiväkirja unohtumattomasta vuodesta
Lähi-idässä, paikassa, josta tuli kotini ja johon niin kovasti kiinnyin.
Kiitos, 6a. Kiitos, KNK:n väki.
Kiitos, opiskelijat. Kiitos, kaunissilmäinen poika.
Kiitos, kirjaston tädit ja sedät.
Kiitos, uimahallin valvojata ja kahvakuulan vetäjä Päivi.
Kiitos Mennan hiushuoneen Piia, kiitos Mirhamin Mira.
Kiitos S-marketin kaima, kiitos postin tädit.
Kiitos pyöräliikkeen mies, kiitos huoltoaseman hevosmiehet.
Kiitos rosenterapeutti Tuula, kiitos Murusen Kalle.
Kiitos, Pirjo, Katja ja Laura, teistä tuli minun ystäviä.
"Mun sydämeni tänne jää, aina asuinpailleen,
vaik itse saan vain viivähtää, kesäiltaan viimeiseen.
Sä kevään näät taas kerran ja kuulet laulut lintujen.
Jos herkistyt ees hetken verran, silloin ymmärrät sen
Mun sydämeni tänne jää, se lähelläsi aina on
sen tavoitat jos haluat, vaik maa ois lauluton."
vaik itse saan vain viivähtää, kesäiltaan viimeiseen.
Sä kevään näät taas kerran ja kuulet laulut lintujen.
Jos herkistyt ees hetken verran, silloin ymmärrät sen
Mun sydämeni tänne jää, se lähelläsi aina on
sen tavoitat jos haluat, vaik maa ois lauluton."
Miten ilmaista sen, mitä ei saata mitenkään! Sinä olet sanoittanut sen. Tämän ajan päättymistä ei saata kuvitella, ei saata käsittää ja silti se on tässä. On lähdettävä, on jäätävä, on mentävä tämänkin läpi. Ja niin, sen mitä olet yksityisenä jakanut, koskettaa suorastaan sukupolvia.
VastaaPoistaKesäkuun 2013 ensimmäisenä iltapäivänä kampuksella harppoi orava. Illalla kaksi lasta ja mummo. Nyt yöllä kampuksella laulaa hysteerisenä talitintti. Hellehämärästä sirkuttaa aavistus aamuvalosta.
Kysyin pojalta, miksiköhän aikuisia niin itketti. Niin, erityisestä hetkestä, ilosta ja surusta yhtäaikaa, kulta. -Mutta saakohan koulun pihalla vielä leikkiä.
(niisk)
Me leikimme.
Lopun ikää.
Voi palata, saa.
Muistot ovat heti tässä. Ja siinä missä sinusta jää tänne ikiajoiksi jälkesi, moniin moniin ihmisiin, joiden kanssa tämän eriskummallisen ajan jaoit, mukanasi on aina pala tätä maata.
Sanna.
KIITOS <3
KIITOS, Minna! Minua itkettää yhä tuo, miltä siellä kampuksen pihalla illalla ja yöllä näytti. En kestä ajatella.
PoistaLeikkikää siellä usein.
Voi Sanna, kiitos kaikista niistä tunteista, jotka olet meille jakanut. Tämä blogi on ollut minulle tärkeä pysähtymispaikka, tämän kautta olen oppinut sitä, että itkeminenkään ei ole vaarallista, eivätkä ne tunteet, ne kuuluvat meihin. Kiitos.
VastaaPoistaSitä samaa minä olen tässä julkisesti opetellut. Joku oli kysynyt siskoltani, että tapahtuuko Sannalle jotain suurta. Ajattelin, että varmaan siksi kun olen kertonut julkisesti että itken usein. Mutta sitä se itku mulle just on; tapa päästää ikävä ja suru pois eikä jättää niitä repun pohjalle raahattavaksi.
Poista"Tämä tuntuu nyt tältä, anna sen tuntua, nimittäin kohta se menee ohi," niin olen usein toistellut itselleni.
Halaus sinulle, Ilona!
Voi että, ihan tuli kyynel silmään tästä kirjoituksesta. Niin kaunista ja kipeää! Olen seurannut matkaasi koko kymmenen kuukautta, kommentoinut harvemmin. Kaikkea hyvää tulevaan! Jään kuulolle. T:Niiskuneiti
VastaaPoistaKiitos, Niiskuneiti. Kaikkea hyvää myös sinulle. Palaan tänne kertomaan, minne elokuussa päädyn.
PoistaKaunista ja kipeää, sitä se oli/on.
<3 <3 <3
Täällä kans itkin ku luin tätä. Olen myös seurannut alusta asti tätä blogia. Ja niin raastavaa on ollut lukea näitä viimeisiä kuukausia lähi-idässä. Tunteet on välittynyt tänne lukijoidenki puolelle.. Mutta unohtumaton matka se on ollut seurata! Hieno tunteikas vuosi sinulla on ollut! Kiitos paljon kun jaoit tämän kaiken.
VastaaPoistaKaikkea HYVÄÄ ja ONNEA!!
Iloista kesää! :)
Onpa ihana kuulla, miten olette jakaneet asiaa kanssani/kanssamme. En siis ole turhaan kirjoittanut!
PoistaKiitos ihanista sanoistasi. Uskotaan edelleen, että hyvää tapahtuu ja kesästäkin tulee iloinen.
<3 <3 <3
Ihana Sanna.
VastaaPoistaKohta nähdään.
Oli ihana nähdä ja olla. Tykkään ihan hulluna vaan viettää aikaa lempi-ihmisteni kanssa. Kohta saat kuvia :)
PoistaMullakin tuli liikutus.
VastaaPoistaSe, että itkee, kertoo siitä että on omistanut paljon.
Niin oikein sanottu.
Kiitos kun olet jakanut sun tavan katsella maailmaa meidän kanssa.
Kiitos, kun olet halunnut ottaa sen mitä jaoin.
PoistaJa ihana kun kävit paikan päällä katsomassa, mitä se oli.
Minä tulen vielä tässä kuussa sun luo!
Kiitos sinulle.
VastaaPoista(Minä aloin miettiä lukiessani, että ehkä minä sittenkin voisin olla opettaja vielä joskus.)
No ihan varmasti voisit! Haaveet pitää sanoa ääneen niin niistä tulee totta.
PoistaKiitos, ja onnea opeunelmointiin!
<3 <3 <3
Hei ja kiitos blogistasi, sanoistasi! Toivon, että jaat niitä vastakin kanssamme, sillä sulla on sanottavaa ja asiaa. Se johtuu siitä, ettet pelkää kirjoittaa ja kertoa siitä, mitä oikeasti tunnet. -M
VastaaPoistaNiin ja hyvää, kaunista kesää! -sama M
VastaaPoistaKiitos, samoin sinulle! Ja niin, en osaa pelätä kirjoittaa siitä mitä tunnen. Ihmisiin pitää luottaa, ja juuri teihin lukijoihin olen halunnut luottaa.
PoistaNo niin. Tämäkin täällä itkee.
VastaaPoistaSurettaa, että Kainuulta vietiin nyt paljon. Liikaa. Samalla olen niin onnellinen, että juuri sinä olit siellä juuri tämän lukuvuoden. On ollut ilo seurata tekstiesi ja kuviesi kautta elämää Lähi-Idässä, jonne edelleen ja ikuisesti suuri pala minusta kuuluu.
Kiitos, että olet jakanut omastasi täällä. Toivon todella, että saan vielä lukea tai kuulla sinusta ja Elämästä tavalla tai toisella. Toivon poluillesi kaikkea hyvää!
(Ja Murusen Kalle! Voe että.)
Eliisa
Eliisa, ihana että itket. Olisitpa päässyt niihin kaikkiin viimeisiin konsertteihin ja muihin. Onneksi olit mukana tätä kautta!
PoistaMurusen Kalle on ihan huippu! Voe että.
Minäkin toivon sinulle kaikkea hyvää. <3 <3 <3
Nyt oli niin pakko kirjottaa. Muaki alko niin itkettään, kun tuohon rakkaaseen rakennukseen liittyy niin paljon ihania, rakkaita, kipeitä ja kaikkia muitakin muistoja. Siellä tuli koulu käytyä ja toivoin aina että omat lapseni saisi käydä saman turvallisen koulun. Mutta näin se elämä menee.
VastaaPoistaKäsittämätöntä sanon minä, KÄSITTÄMÄTÖNTÄ!
Voimia sulle ja toivottavasti vielä jossain törmäillään. =)
Käsittämätöntä, sitäpä juuri.
PoistaIhana kuulla, että olen koskettanut sinunkin muistojasi kirjoituksillani.
Kiitos, samoin sinulle ja näin toivotaan! :)
Kiitos, sinulle, kun olit mukana! Ja kannoit tätä kaikkea. Pian nähdään, Salla! <3
VastaaPoistaHaikeaa, vaikeaa. Hiljalleen sitä päästää irti. En muista, mistä tulin tänne, mutta nyt on hiukan tyhjää. Jään kaipaamaan kuulumisiasi, todella. Juostaan kesään, silti!
VastaaPoistaOn, yhä on haikeaa ja vaikeaa. Ehkä joskus huomaan, että enää ei satu. Mutta siihen kestää vielä.
PoistaJuostaan kesään, aamukaste tuntuu varpaissa ja lämmin hiekka houkuttelee rannalla. Kesä, riemukas kesä!
Itku tuli. Oot ihana ja mahtava kirjoittaja!
VastaaPoista-Tiina-
Vaikka on viikko siitä kun kirjoitin ja koin tämän, tulee mullekin yhä itku. Kertoo ehkä siitä, miten isosta asiasta on kyse.
PoistaKiitos, Tiina!
Nyyh! Ansaittua, aurinkoista ja ihanaa lomaa! Poikkea kahvilla, josa ajelet ohi...
VastaaPoistat. Isosiskokolleega
Ps. Mistä voin seuraavaksi lukea kuulumisia?
Kiitos, samoin, ja poikkean joskus kesempänä.
PoistaSitä samaa kaikkea sinulle, rakas isosiskokolleega.
Mietin tässä kaikessa rauhassa, että mitä seuraavaksi. Jos perustan uuden blogin, tulen kyllä tänne kertomaan.
Kiitos Sanna!
VastaaPoistaBlogiasi on ollut mukava lukea, aina uudestaan ilahtua, ihmetellä ja ajatella. Monenlaisia mukavia ajatuksia olet tänne heitellyt. Olet rikas, sinulla on huikea kokemus takana. Voimavara, joka kantaa kauas.
Aurinkoista kesää toivottelee muinoin samalla bussilla kulkenut kollegasi.(Toivottavasti jatkat syksyllä.)
Kiitos, Paula (?), sanasi lohduttavat minua paljon. Palasin juuri 2 viikon reissulta ja hain viimeiset tavarat Kainuusta. Tuntui katkeralta käydä vain ja lähteä heti; se paikka oli koti ja olisin aivan hyvin voinut jäädä.
PoistaEhkä elämä vie uusiin seikkailuihin, varmasti jotain yhtä hienoa ja rikasta on edessäkin päin.
Lueskelin tätä aiemmin jo, mutta halusin palata ajan kanssa jättämään pienet kiitokset.
VastaaPoistaKiitokset kauniista blogista, ajatusten herättelemisestä, päivien piristämisestä, pienistä iloista.
Toivon kaikkea hyvää sinulle ja kaikille opiskelijoillesi ja kollegoillesi. Ja jään myös odottelemaan, josko tulevaisuudessa pääsisi lukemaan ajatuksiasi.
Ihanaa kesää!
Kiitos, sinulle samat sanat; kommenttisi antaa lohtua ja toivoa juuri nyt, kun tuntuu niin haikealta taas. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo.
PoistaIhanaa kesää myös sinulle, aamunen.
Aika paljon sinusta kertoo se, että sait ympärillesi noin monta hyvästeltävää 10 kuukaudessa.
VastaaPoistaMaailmassa tarvitaan paljon kauniita sanoja sillä niitä on ilo lukea ja ne synnyttävät hyvää:
VastaaPoistajossain sielun sopukassa viriää toivo, ilo elämästä ja kaikesta.
Ja jos yksikin sana tai lause voi sitä herättää, se on ollut kaunis.
Plus että kauniisti muotoillut sanat ja virkkeet, muotoilemattakin, ne vaan miellyttävät - kuin taulu, maisema, kuva, hymy, katse.
Siksi olen palannut tänne aina uudestaan ja uudestaan, lukemaan kauniita sanoja.
Kiitos ja hyvää kesää!
Kiitos, Elina, niin toiveikas kommenttisi tuo minulle sen hymyn ja ilon. Kiitos!
PoistaKäyn täällä itsekin edelleen aika usein ja viivyn muistoissa ihan surutta, koska tuntuu kummalliselta että yksi elämä on kokonaan nyt ohi. Miten paljon ihminen voikaan omistaa, eikä kuitenkaan lopulta omista muuta kuin muistot.
"Mitä en tiennyt, en ymmärrän nyt. Kaikki me osaamme lentää." (Minnan runosta)
Juhannuksen kynnyksellä minuun virtasi uutta musiikkia. Olin saanut Lahjasta lahjan. Kertaalleen: Kiitos uudesta laulusta! Sen pehmeydessä ja irrottautumisen raikkaudessa viivyn. Ja se lentäminen on ihan totta. Eikö!
VastaaPoistaMinulla kävi kummajainen. Kaikki (video)kameraani kevään aikana kokoamani hetket koulun kaikista viimeisistä, kevätjuhla ja päättöpäivä nyt viimeisimpinä järkyttävyyksinä, olivat kadonneet. Melko mystistä, sanon. Myös tyttösen kevättantsut ja kirjanjulkistamista edeltävä sadekuuro. Kaikki kadonneet. Mutta. Missään eivät ole hetket, hymyt, kohtaamiset, lausumattomat tunteet, särkyneesti lauletut laulut, valuvat pilvet, lasten merkitykselliset katseet niin hyvin tallessa kuin sisimmässä, muistoaisteissa. Kaikki mukanani, nyt ja aina. Voin kokea niitä milloin vain, missä vain, miten vain. Palata vaikka mihin, viipyä muistoissa, nehän ovat totta nytkin, jääneet ihon alle, jäävät. Niin että: Voi että!