Kun tällaisen kaaoksen keskeltä lähtee toiseen kaaokseen töihin,
ei jälki ole välttämättä kovin zeniläinen.
Onneksi oli ihana aamu!
Istuttiin kaksi tuntia piirissä ja puhuttiin haaveista.
Sitten harjoiteltiin huomista salikohtausta
ja niitä hermoja kiristeltiin ihan urakalla.
Mutta kesken hermojen kiristelyn pääsin pihan toiselle puolelle
viltille istumaan ihanan Minnan kanssa!
Kannatti laittaa viesti ja ehdottaa tapaamista,
vaikkakin ihan viimeisillä voimilla.
Mutta Minnan ja pikkutilliäisen kanssa viltillä vietetty tunti
antoi ihmeesti uusia voimia ja jaksoin siivota loput tavarat,
pakata viimeiset laatikot, kantaa laatikot käytävään tai autoon
ja käydä vielä ostamassa oppilaiden lahjatkin.
Kiitos, Minna! Kohtaamisemme oli ikimuistoinen.
Kotona on enää patja ja sille vielä kohta köllähdän nukkumaan.
Vastapäiselle seinälle tuli toinen patjalainen.
Kirjoittaa viimeisiä kortteja ja aina välillä hymähdämme:
- Viimeistä kertaa tätäkin.
- Siltäkin minä olen oppinut niin paljon.
- Tulee niin ikävä...
Mekoissa on valinnanvaraa jos omistaa ompelijasiskon.
Taidan laittaa tummanruskean ja sinisen vyön.
Ja sinisen kukan hiuksiin.
Niin ja viimeinen ilta vietettiin tietenkin Sulossa
mahtavalla työporukalla.
Naurua ja hyviä juttuja, joista en nyt kyllä jaksa kertoa enempää
koska väsyttää ihan järkyttävän hirvittävän paljon.
Mulla on silmien alla pussit!!!
(En ole nukkunut 2 viikkoon kunnolla, enkä syönyt kunnolla, en liikkunut kunnolla.
Ainoa, mitä olen tehnyt, on pakkaaminen kotona ja töissä.
Ei ole ihan pieni homma laittaa kokonainen harjoittelukoulu
muuttolaatikoihin. HUH, sanon minä.)
Irman ja minun pihalla kukkii jo omenat.
Irmalla oli yöpaita päällä, kun kävin sanomassa hyvää yötä.
Huomenna menen hyvästelemään.
Nyt soi Chopin ja minä katson vielä aamuksi kaiken kuntoon.
Sitten hampaiden pesu ja nukkumaan.
Yksi asia kerrallaan, lehtori, näin se on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti