Paikattu polvi ja pitsaa portailla

Kesän kunniaksi kesäisiä juomia!

Me pyöräillään täkäläisen meren rantaan, joka on vain suuri järvi.

Mutta vähän ennen järvenrantaa pyörät kolahtavat yhteen, auts, minä kaadun,

polvi aukeaa ja kyynärpää ja kämmen menevät ruvelle.

 Eikä koko kylässä ole yhtään kauppaa, josta saisi laastaria. Kaupunki on 10 kilometrin päässä.

Mutta ei hätää, kivassa pihapiirissä askaroi mies, joka pysähtyy nähtyään verisen polveni.

Hän hakee talosta idealsidettä, laastaria ja sakset. On niin myötätuntoinen, että melkein itkettää.

Kertoo tarinan Kekkosesta ja iltamista, joissa opetettiin tekemään punamultamaalia.

- Oletteko te opettajaopiskelijoita, rohkenee mies kysymään.

 - No tuo toinen on, minä olen oikeastaan siellä opettajana, vastaan.

- Jaha, minä valmistuin sieltä vuonna 71. Nyt olen jo eläkkeellä.

Mies istahtaa ovensuupenkille.

- Kaksi viikkoa vielä ja sitten me pannaan pillit pussiin, sanon.

Vastaukseksi saan vain katseen ja päänpuistatuksen, joka kertoo enemmän kuin sata sanaa.

Tämä mies on yksi niistä, joka ymmärtää. Ymmärtää kasvatuksen ja sivistyksen arvon.

Kun polvi on paikattu, jätämme pyörät pihaan ja kävelemme rantaan.

Alhaalla on laituri, laiturilla penkki. Penkin alla uiskentelee valtavan iso hauki.

Nauramme monta kertaa; en ole ikinä nähnyt haukea tällä tavalla!

Ihan rannassa uiskentelee myös monta joutsenta eivätkä ne säikähdä meitä.

Palataan kaupunkiin pidempää reittiä, käydään suihkussa ja haetaan pitsat mukaan.

Voimalan portaille paistaa aurinko. Pitsa ja kokis maistuu tosi hyvältä.