keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Olen kasvanut kiinni lähtöön


Muutin ensimmäisen kerran pois kotoa 15-vuotiaana. Lähdin Lappiin vuodeksi taiteilemaan.
Muuttaessani en ikävöinyt, olin vain innoissani.

Keväällä kotiin palatessani äiti katsoi nuuruamistani muutaman päivän
ja sanoi, että työ on paras lääke kaikkeen. Ikäväänkin.
Kyllä äiti tietää.



Seuraavan kerran muutin kotoa ylioppilastyttönä. 
Pakkasin tavaroitani tietäen, että nyt pitää ihan oikeasti pärjätä omillaan. Ja pärjäsihän sitä. 
Äitikin sanoi, että Sanna pärjää kyllä, vaikka katolta tiputtaisi 
niin se on kuin kissa, joka tippuu jaloilleen aina.

Se vähän harmitti, että muutin niin tuttuun kaupunkiin enkä
saanut elää todeksi sitä romanttista kuvaa:
tyttö nousee junaan matkalaukun kanssa ja matkustaa kohti tuntematonta.



Asuin sitten aika monta vuotta samassa talossa, samassa kaupungissa, kunnes lähdin vaihtoon Englantiin.  
Sinnekin lähdin innoissani, mutta palaaminen haavoitti enemmän.
Kun tiesi jättävänsä taakseen jotain, mitä ei tavoita enää ikinä.

Kun sitten muutin tänne, tajusin, että minulle annettiin nyt mahdollisuus elää se 
romanttinen kuva todeksi: tyttö pakkaa tavaransa pakettiautoon ja ajaa vieraaseen
kaupunkiin, josta ei tunne ketään eikä mitään.

Ja hyvänhän se tyttö pärjäsi, paremminkin kuin hyvin.


Minä olen nyt lähtemäisilläni koko ajan. Elän luopumisen kipua joka päivä. 
Ai ai ai, se tuntuu tältä, anna tuntua, ai että kun on vaikea luopua, mutta anna tuntua.
Kipu ja haikeus tarkoittaa sitä, että on omistanut paljon.

Minun lapsuuteni maisema on meri ja hiekat, mutta lisäksi olen saanut omakseni
Lapin, Englannin etelärannikon, tämän Nälkämaan ja ehkä saan vielä jotain muutakin.
Ehkä kokonaisen saaren tai vesistön, Järvi-Suomen tai kukaties pääsen Brysseliin asti.


Mutta kyllä tämä Nälkämaa on antanut jotain ihan erityistä.
Saanhan, kainuulaiset, viedä mennessäni palan sielussani?
Pilvien alla, maan päällä, mutta nopeimmat junat eivät pysähdy enää täällä.

Jos joskus pyrin kansanedustajaksi ja tulen tänne vaalikiertueelle, laulan siellä tämän laulun
ja kerron, miten asuin täällä nuorena opettajana.


Tasan kuukauden päästä lippu laskeutuu, lapseni kirmaavat kesälomalle todistukset käsissään,
me aikuiset ehkä istumme vielä hetken ja itkemme vähän,
sitten minä jätän avaimen Irmalle, lähden valoisaan kesäiltaan ajamaaan kohti Jokelaa.
Menen tutustumaan Elsaan ja nukkumaan kesähuoneeseen (joko siellä tarkenee?)
ja kitkemään kasvimaata, lukemaan Lotta-kirjoja.
Työ on paras lääke kaikkeen, ikäväänkin.

Nopeimmat junat eivät pysähdy enää täällä, mutta laiva on ihan kohta valmiina lähtöön.
(Onneksi ei vielä.)

7 kommenttia:

  1. Melkeen tuli itku lukiessani tätä. Osaat kirjottaa niin hyvin. Ja tiiätkö. Sä saisit täältä yhden äänen heti.

    Mäkin oon muuttoja tehnyt mutta en ikinä ihan yksin oo joutunu minnekkään. Jos syksyllä käy hyvin, elän tuon kanssa. Luulin että se ei koita nytkään mutta toinen sankari joka haki samaan kouluun, ei saanu aikaseks etukäteistehtävää ja luopu siinä tuosta.

    Laiva lähtee kohti uusia seikkailuja! Purjeet ylös ja anna mennä!

    VastaaPoista
  2. Sun pitäis muuttaa samaan vaalipiiriin mun kans :) Tai mistä sitä tietää minne minäkin vielä sinkoudun.

    Voi että toivon sun puolesta sitä koulupaikkaa. Olisit niin hyvä ihminen siihen työhön. Kädet ristiin joka ilta.
    Pärjäisit hyvin siellä kaupungissa.

    "Laiva pääsee satamaan, myrsky tyyntyy kokonaan." Annan mennä <3

    VastaaPoista
  3. Haluan jutella sun kanssa lisää lähtemisestä huomenna, kohta nähdään!
    Vähän voidaan myös laulaa..:)

    VastaaPoista
  4. Jutellaan, ja nähdään! Me voidaan tehä ihan mitä halutaan, laulaa tai olla laulamati :)

    VastaaPoista
  5. Tervetuloa sitten kuukauden päästä!
    Pääset mummuhuoneeseen, jos kesähuone ei ole vielä tarpeeksi lämmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Johku! Vaikka onkin haikeaa tämä kaikki, silti innolla jo ootan että pääsen näkemään teitä! <3

      Mummuhuone kuulostaa ihanalta kans :)

      Poista
  6. Tsemppiä ja myötätuulta sunnuntaihin :)
    Älä nojaa laskusiltaan ja jää koukkuun ja lumoudu :)

    Luodon Liisa

    VastaaPoista