Maijja, oletko lukenut Taikatalvea?
Jos et, aloita nyt! Nyt on hyvä hetki lukea se, toukokuussa ei enää voi.
Nythän minä olen kyllä niin kaukana merestä, että en voi edes ajatella.
Nämä ihmiset täällä eivät tiiä merestä mitään.
Mutta vaaroja täällä sitten on senkin edestä
ja yhdellä vaaralla me tänään laskettiin mäkeä alas laudalla ja suksilla.
Kun ollaan poissa koululta ja ulkoilmassa, saa ottaa ihanan höösäysroolin ja kysellä lapsilta:
- Paleleeko?
- Oletko muistanut syödä?
- Ottaisitko mehua?
Ja vieraatkin lapset katsovat silmiin, piirteet sulavat,
istuvat samaan pöytään ja haluavat, että heidän kanssaan juttelee.
Hellyys.
Mäessä isot pojat katsovat, että ikäloppu ope varmasti pääsee laudallaan alas
ja tarjoavat sauvaa että se ikäloppu ope pääsee hissille.
Hellyyden määrää.
Hyvää kevättalvea kaikille. Muistakaa hiihtää, olla ulkona,
ihailla puhtaita hankia ja hymyillä valolle.
Ps. 4 vuotta sitten olin eka kertaa oppilaiden kanssa laskettelemassa.
Silloinkin mua luultiin oppilaaksi ja vieläkin. Eli onneksi en ihan kaikkien mielestä ole ikäloppu!
No en ole Maijja, mutta huikkaan kuitenkin: ihan hyvin voi lukea Taikatalvea toukokuussa. Viime talvena luettiin sitä luokassa, ja viimeinen sivu luettiin kevätjuhlapäivänä. Okei, oli se vähän outoa.
VastaaPoistaTeidän poiskoulultapäivänne kuulostaa mukavalta!
Okei, oli se vähän outoa :) Minusta se pitää siksi lukea tässä vaiheessa, että ehtii vielä eläytyä siihen pimeään talveen ja sitten hoksaa että näin se kevät muuten tuleekin.
VastaaPoistaPäivä oli mukava. Aika kylmä, mutta silti.
Minäkään en ole vielä ikäloppu muiden arvion perusteella - omasta mielestä joskus melkein olen.
VastaaPoistaKymmenen harrastuskaveria arvioi mun ikää. Haitariksi tuli 24-32. Painotus nuoruuden päässä. Hyvin olen ikäisekseni säilynyt.
Ajattelin sua tänään kirpparilla. Otin jo hengarista alan kirkkaankeltaisen hupparin, jonka selässä luki: Tänään on hyvä päivä. Mietin, mahtaako mulla olla tallessa vielä sun osoite. Nostin keltaisuuden kuitenkin takaisin tangolle keikkumaan. Ehkä sinusta näkee muutenkin, että on hyvä päivä, vaikka et sitä selälläsi julistaisikaan.
No niin olet säilynyt! Ja kun sulla on niin ihanan värikkäitä vaatteita, että oon aivan kade niistä.
VastaaPoistaSulla on varmaan mun vanha osoite mutta ei nykyistä. Huppari kuulostaa kyllä hauskalta :)
Tuo on niin kivaa, kun luullaan opiskelijaksi. Minuakin on luultu tänä talvena taas, ja aina se lämmittää yhtä paljon. Vaikka olen kyllä aivan tyytyväinen siihenkin, että olen jo tämän ikäinen. :)
VastaaPoista