Miksi Lähi-Itä?

Kun sain sen viestin huhtikuussa ("Sanna, hae sinne töihin nyt heti!"), ajattelin ensin että en todellakaan. Seuraavaksi ajattelin, että miksipä ei. Miksi en lähtisi unelmatyön perässä toiseen kaupunkiin, varsinkin kun on selvää että keikka kestää vain 10 kuukautta? 

Laitoin paperit  vaikka ääni puhelimen päässä sanoi, että "hakijoita on paljon mutta laita nyt vaan." 

Kun olin lähettänyt hakemuksen, kilahti sähköpostiin 3 minuutin päästä kysymys: "Voitko tulla jo huomenna tai ylihuomenna haastatteluun?"

Piirsin opettajuuteni portaat ja etsin todistukset. Sain mukaani mielettömät suositukset, siltä joka pakotti hakemaan. Lähetin muutaman fb-viestin: "Kuka lähtisi mukaan tällaiselle reissulle?" 

Mukaan lähti toimittajakaveri, joka lupasi matkalla kertoa Lähi-Idän tilanteesta ja pitää minut siten hereillä.

Ajoin ylinopeutta kun oli kiire. 

Olin lähtenyt kaaoksen keskeltä ja sisimmässä myllersi moni tekemätön työ ja huoli,  mutta imin itseeni kevättalven luonnon kauneutta. Kun tultiin vaaramaisemiin, oli mieleni jo tyyni ja täynnä hiljaa kuplivaa iloa.

Huoltoasemalla vaihdoin hameen ja saappaat. Puuteroin nenän ja laitoin lempituoksua. 

Söin suklaapatukan ja join kahvin vaikken ikinä juo. Vaihdoimme kuskia ja minä keskityin viimeisiksi kilometreiksi haastattelupaikan arvoihin ja opetussuunnitelmaan.

Kun pääsin perille, olin saappaista hiustenlatvoihin asti täynnä hyvää karmaa, zeniläistä tyyneyttä 

ja voittaja-fiilistä. Koin vain niin selkeästi, että miten tahansa käykin, käy hyvin.

Kun 1,5 tunnin tenttaamisen jälkeen kuulin kysyttävän: "Haluatko tulla," oli helppo vastata "Haluan."

Olin ehtinyt ajatella asiaa monelta kannalta yhden päivän ja illan.

Tuntui vahvasti oikealta. Vain oikealta.

Paluumatkalla sanoin ääneen: "Lähi-Idän kymmenen kuukautta." Vieruskaveri hymähti kysyvästi ja selitin, että se on uuden blogini nimi. Silloinen nykyinen blogi oli vahvasti sidottu mereen. 

Minä olen rannikolta ja olen asunut siellä 30 vuodesta 29 vuotta enkä voisi kuvitellakaan asettuvani mihinkään muualle kuin rannikolle. Mutta jos on ollut unelmana saada kokeilla jotain, mikä on tarjolla ei-rannikolla, niin ehkä sinne voi lähteä 10 kuukaudeksi ja perustaa siksi aikaa uuden blogin.

Huomisesta alkaa ensimmäinen kuukausi. Pysythän mukana ja kommentoi edes joskus!