Ennen kuin ehdin edes ajatella, he istuvat siinä, samoilla paikoilla kuin lapsensa päivisin.
En ole ehtinyt valmistella mitään spektaakkelia, vaikka he ovat kuulemma sitä odottaneet kun ovat kuulleet ryhmäytymisleikeistämme. Puhun asiaa, mutta silti meillä on mukavaa.
Unohdan taas sanoa sen, että minulla on kasvojen tunnistamisen vaikeus eikä saa loukkaantua jos en kaupungilla tervehdikään.
Ovella suurin osa heistäkin halaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti