7 viikkoa sitten ajoin sumuisen maan halki Lähi-Itään ja vasta nyt menin käymään siellä mistä lähdin. Olin yhtä aikaa asukas ja ihan vieras.
Kaikki muu oli ennallaan paitsi yhden lempikahvilan vanhanaikainen tapetti.
On hyvä olla, kun näkee monia lempeitä katseita ja saa monta viipyvää halausta.
Joku kysyi, olenko ollut yksinäinen. Ei kai itsensä kanssa voi olla yksinäinen?
Sen kanssa, jota rakastaa niin kuin lähimmäistään.
Asia olisi varmaan toinen, jos tekisi itsestään vieraan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti