Ja toiveet toteutuu

Täsmälleen kaksi vuotta sitten joulukuussa olen kirjoittanut ensimmäisessä blogissani näin:

"Minä olen usein tyytyväinen elämään, en kaipaa mitään kummempaa kun saan vain
tehdä töitä, hikoilla, nukkua, olla yksin ja tavata joskus tärkeitä ihmisiä.

Mutta nyt  h a l u a i s i n  monta asiaa.
 

Haluaisin talon, jossa on narisevat portaat. Haluaisin pihan, jossa voisin tehdä lumitöitä.
Haluaisin piharakennuksen, jossa olisi tilaa omalle prässille.  

Haluaisin myös Lapikkaat, nahkakintaat ja potkunyrkkeilykypärän."

Vuosi sitten joululomalla luin Annan ja Hilman tarinan  kokonaan. 

Viimeisen osan päähenkilö Salla lähtee viimeistelemään väitöskirjaansa etäisen sukulaistädin luo ja 

heidän välilleen muodostuu lämmin ystävyys. 

Muistan toivoneeni silloin, että minullakin olisi joku mummu jonka luo muuttaa asumaan. 

Kun Salla hoiti Fanny-tädin ruusupensaita, niin minä tekisin lumityöt.

Nyt asun talossa, jossa on narisevat portaat ja palasin juuri pihalta lumitöistä.  

Kesken lumenluonnin alakerran ikkuna avautui, ja Irma-mummu huikkasi, että tulehan sitten teelle. 

Minä menin, juotiin teetä ja Irma kertoi taas millaista oli olla töissä lastensairaalassa kun talvisota syttyi.

Piharakennuskin meillä on. Mutta prässi sijaitsee unelmien työpaikassani 

yliopiston harjoittelukoululla, jossa olen ohjaavana opettajana.

Lapikkaita, nahkakintaita ja potkunyrkkeilykypärää minulla sen sijaan ei vieläkään ole. 

Olen onnen tyttö, elän monta unelmaani todeksi joka päivä.

Toivon tänään taas jotain tosi suurta. Vuoden tai kahden päästä se voi olla totta.

Toivo sinäkin.