Joutsenet ovat saapuneet

Ainakin yhden linnareissun tulen tänä keväänä tekemään. 

Katsotaan sitten, tuoko se reissu tullessaan jotain muuta.

Sanon joka ilta, että olen valmis ottamaan vastaan sen, mitä minulle annetaan.

Viimeisetkin opiskelijat ovat saaneet Sisunsa ja Kipinänsä ja palanneet gradujensa pariin.

Viikon päästä kampuksella on konsertti nimeltä "Viimeinen kevät,"

ja siellä laulaa myös opettajakuoro.

Minua ilahduttaa sulava maa. Kaupan pihalla kaunissilmäinen poika hymyilee iloisesti.

Kun kurvaan kotipihaan, kuulen ensimmäisten joutsenten äänen.

Hangen alta paljastuu...

... palaneita popcorneja. Olen joskus talvella tehnyt ne, jättänyt ikkunalaudalle haihtumaan

 ja siitä ne ovat tippuneet maahan. Voi nolous.

Minulla ei tule koskaan olemaan koiraa. En ole koiraihminen.

 Ainoat koirat, joista edes vähän tykkään, ovat Maisa ja Minttu.

Ei minulle ehkä tule kissaakaan, ja ainoa kissa, josta vähän enemmänkin tykkään, on Tavu.

Tajusin tämän vain, kun kurkkasin blogiin joka oli täynnä "koiruuksien" kuvia.

Huoh, saatte rangaista minua 10 suklaattomalla kuukaudella,

jos joskus ihan tosissani tulen käyttämään tuota sanaa!

Välillä elämässä on rankkaa ja välillä vähemmän rankkaa.

Välillä tulee asioita, joita ei voi valita.

Jos voisin valita, en enää ikinä kuulisi/lukisi/tietäisi 

niin karmeita uutisia kuin viime aikoina.

Siksi pitää vähän kevennellä ja keksiä Frökenin kanssa kesäbiisi 2013.

"Syli täynnä annettavaa, kädet täynnä kannettavaa, jou-ou,

annettavaa, tavaa, avaa, jou-ou..." 

Biisin nimeksi tulee "Halkopino" ja se valmistuu heti kun bändin pojat

lopettavat pilkkimisen ja siirtyvät sisätiloihin soittimien ääreen.

Minäpä nojasin silti

Istun tässä tutulla ikkunalaudalla ja katson kadulle. 

Siellä kävelee kiireisiä ihmisiä keltaisten kassien kanssa. 

En muista milloin olen ollut täällä viimeksi ja ennen olin aina. 

Olen nukkunut tässä huoneessa niin monta yötä etten osaisi laskea. 

Tuijottanut alas kadulle, juonut teetä, kuunnellut Mozartia, 

istunut, tuijottanut, juonut vielä lisää teetä ja istunut taas.

Nyt olen täällä paikattavana, odotan alaleuan puutumista 

samalla kun toinen potilas otettiin välissä käsittelyyn. 

Myöhästyn juhlista vähän, mutta hoidetaan nyt tämä hammas ensin. 

Minulla on hyvä hoito, yksi lääkäri ja kaksi hoitajaa. 

Illalla tulen tähän samaan taloon yöksi, 

mutta en enää tähän huoneeseen vaan yläkertaan. 

Siellä on rauhan majatalo, peti valmiina kaikille väsyneille.

Juhlissa on mukavaa, niin mukavaa.

Ajattelen välissä, että sinäkin tykkäisit näistä juhlista.

Ohjelmassa on laulua, soittoa, onnittelupuheita, silmänurkkaan nousee

kyyneliä ja heti kohta perään ryöpsähtää nauru.

On turvallista olla täällä, tämä yhteys on niin tuttua ja rakasta.

Yön nukuttuani hammas on parantunut ja mieli ja keho levännyt.

Käyn kahvilassa, käyn naapurissa, tapaan monta rakasta 

ja sitten pakkaan taas autoon mekon, korkkarit ja muut tavarat.

Ajan vaaroja kohti, on valoisaa, tulen tästä suunnasta tänne viimeistä kertaa.

Hanget ovat humahtaneet alas. Olen nojannut laskusiltaan koko viikonlopun.

Nyt on aika katsoa eteenpäin taas ja seistä omilla jaloillaan.

Huhtikuun kymmenes

Onko tämä nyt yhtä lähtölaskentaa sitten?

No ei, normaalia arkea. Heräämiset, aamupalat, uudet tennarit, sora pyöräteillä, välkkävalvonta, aurinko, kello soi, matikan koe, lauseenjäsenet, ohjaus, juoksulenkki, kahvakuula, pyöräilykypärä, maitopurkki, hampaiden pesu, herätyskello, aamupala..

Viikonloppuna on tiedossa kivaa, kun juhlitaan lääkärityttöä.

Vanha jengi on koolla taas!

Huhtikuun seitsemäs

Mitä sitten tapahtuu, kun Lähi-Idän 10 kuukautta on ohi? 

Lopetanko blogin kokonaan? Palaanko vanhaan? 

Vai aloitanko kolmannen otsikolla Luotolaisen 10 kuukautta? 

Tai tuleeko minusta Linnan neito?

 Täällä on ollut niin hyvä olla. Mutta kun kampus sulkeutuu ja opiskelijat lähtevät pois, 

oppilaat hajoitetaan lähikouluihin, ei minullakaan ole täällä enää mitään. 

Kesäkuun alussa lippu lasketaan alas ja laulamme "meidän on uudesta luotava maa."

Luulen, että silloin pääsee tältä lehtorilta iso itku.

Kipu kuuluu elämään, muista se, Sanna.

Ei kukaan ole koskaan luvannut, että luopuminen olisi helppoa.

Mutta entä, jos saat sen mistä luovut?

Oksat kurkottelevat luottavaisina ylöspäin. 

Niin minäkin.

Saako teitä huomioida?

Varjot piirtyvät savupiippua vasten vain hetken.

Toukokuussa kiipeän tuonne lukemaan Seljan tyttöjä.

Kuulen karmean karmeita uutisia. 

Leikkaan kuihtuneet tulppaanit lasimaljaan, jotta muistaisin miten hauras elämä on.

Minä haluan tehdä jotain, olla jotain, vaikuttaa jotain niin että maailma olisi vähän parempi.

Siksi vien yhdelle ihanalle suklaalevyn ja toisen noista teepusseista.

Lähetän onnittelusähköpostin eräälle vastavalitulle rehtorille ja 

rohkaisevia sanoja toiselle, joka ei tullut valituksi.

En tiedä, onko niillä merkitystä, mutta minä haluan   m u i s t a a  ihmisiä.

Iltateelle tulee yksi ohikulkija. - Onko maisterilla jo yöläninki päällä vai vieläkö tarjoat kahvia?

No tarjoanhan minä, vaikkei kahvinkeitintä olekaan. Onneksi revontulitee kelpaa. 

Tulee hyvä mieli karmeista uutisista huolimatta, kun saan nauraa toisen jutuille.

 Kun ovi menee kiinni taas, mietin mikä on identiteetti. Olenko osannut rakentaa identiteettini oikeiden asioiden varaan?

 Miten minuun vaikuttaa se, että kuulen asioita joita ei pitäisi tapahtua?

Entä miten vaikuttaa se, että haluan hyväksyä itsessäni huonotkin puolet?

"Takertuja, raivostuttava kasvattaja, omahyväinen, 

kuvittelee että kaikki haluavat tulla autetuiksi, ilahdutetuiksi, huomatuiksi.

Sosiaalitantta. Loputon usko ihmisten hyvyyteen, tajua jo, että maailma on karu.

Kaikille ei tarvi olla mukava ja kaikki eivät halua, että niille ollaan mukavia."

 Olen itse kokenut välillä sen, miten kiusallista on tulla huomatuksi sellaiselta taholta jolta ei haluaisi tulla huomatuksi. 

Anteliaisuuskin, pienet huomaavaiset eleet tuntuvat silloin kuristavilta. 

Apua, olenko minäkin kuristava? En halua olla. Saako ihmisiä siis huomioida?

Hyvien asioiden listassa lukee myös 

- Tässä hetkessä kaikki on hyvin

- Eerikin hassut viestit

- Unelmiin uskominen

- Pakastepitsa

- Hiihtolenkki pimeässä

- Lautailu P:n kanssa

Sitten muistan erään vaikutusvaltaisen ihmisen sanat.

- Pysy tuommoisena, jatka sitä mitä teet.

Jatkan, nimittäin opin, että huonoista puolista voi tulla hyviä puolia

kun on ensin tunnistanut ne itsessään.

Pääsiäinen 2013

Kiirastorstai

Työt loppuvat aikaisin koska en tietenkään ole sopinut yhtään ohjausta lomanaloituspäivälle. Käyn kaupungilla ostamassa Pikku Myy -korun ja pitsipaidan, menen kotiin ja pakkaan auton. Soitan kollegalle. -Miten tämä viikko on mennyt niin ettei olla ehditty yhtään jutella? Hoksaamme, että meillä on yhteinen alkumatka, joten sovimme että kahvitellaan ennen kuin käännytään eri suuntiin.

Idästä länteen menijöitä on vähän, sen sijaan itään ja pohjoiseen menevät tiet ja kaistanpuolikkaat ovat mustanaan autoja. Keskellä maata pysähdyn syömään ja odottamaan kollegaa. Juttua riittää ja niin käy, että istumme kiirastorstain iltana huoltoasemalla kolme tuntia. Vähän ennen lähtöä bongaan kassalta entisen vaihtarikaverin. En ole nähnyt häntä pitkään aikaan, tekee hyvää nähdä ja halata kunnolla.

Tällä välin on ehtinyt tulla pimeä. Lumihanki ohenee koko ajan mitä lähemmäksi rannikkoa tulen. Kotipihalla näen, että saunan piipusta tulee savua. Yksi isosisko on jo tullut paikalle. Hänen kanssaan hihitämme sille, että isällä on Ipad. Saanut kuulemma keittiökauppojen takia. Myyjää oli naurattanut, kun isä ei ollut ensin tiennyt mitä laitteella tehdään, mutta sanonut sitten, että mummu tarvii juuri tuommoista.


Pitkäperjantai

Onpa ihana herätä kotikotoa, rauhassa, ilman herätyskelloa! Rauha ei kestä pitkään, sillä tänään mummulan valloittaa kaksi lapsiperhettä. Sitä ennen mennään isosiskon ja lankomiehen luo kylään. Istutaan monta tuntia ja raatataan. Sieltä palatessa talo on jo täynnä porukkaa, lisää siskoja ja lankoja, pieniä ja isoja lapsia, vaaleita ja ihan tummia. Keitetään aina uutta kahvia ja teetä.

Kun porukkaa on paljon, on jokaiselle tehtävää. Isot siskot laittavat yleensä ruokaa, äiti kuorii perunat, minä tai lankomies täytämme tiskikoneen, isän kanssa kilpailemme kumpi saa lämmittää saunan. Vaipan voi vaihtaa joku muukin kuin lapsen äiti ja ulkovaatteet pukee nelivuotiaalle se joka on lähimpänä. Porukalla etsitään täkkejä ja tyynyjä ja patjoja. Äiti ja isä aikovat mennä saunakamariin nukkumaan.


Lankalauantai

Retkikunta kerrallaan lähtee uhmaamaan kassajonoja ja palaa pullistelevien ruokakassien kera. Pienimmät lähtevät virpomaan, naapurin äiti on luvannut maalata kasvot kun mummulasta ei löydy maaleja. Minä vien teinin kylälle leipomisavuksi ja saamme samalla molemmat siellä ruuan. Tällaista tämä on; mihin tahansa sukutaloon sattuukaan, on kaikille aina ruokaa tarjolla.

Sitten pääsen tapaamaan Juanaa! Käyn vain nopeasti katsomassa, miltä vauva näyttää, mutta lähempää tuttavuutta en silmätulehduksen takia uskalla tehdä. Vauva saa sen Pikku Myy -korun ja vanhemmat suklaata. Vien Juanan mukanani 1700-luvulla rakennetussa talossa sijaitsevaan kahvilaan. Omenapiirakan ja rahkapullan äärellä puhumme kaiken tärkeän. Tai osan siitä, sillä juttua voisi jatkaa vielä. Kahvilan seinät ja katto ovat hirrestä, kakluuni lämmittää taloa ja aurinko paistaa pitsiliinalle. Tämä hetki on hyvä. Muistatko, Juana, kun 3 vuotta sitten olit meillä pääsiäisenä? 2 vuotta sitten olitte jo yhdessä anoppilassasi. Vuosi sitten minä en ollut paikalla ja nyt oltiin täällä kaikki yhtä aikaa ja teillä on jo vauva. Kun sanoin lopussa vielä siitä yhdestä asiasta, niin ei ole edelleenkään syytä huolestua. Mutta sitä pyydän, että muistathan aina joskus iltaisin?

Palautan Juanan anoppilaansa, sovimme että kesällä nähdään. Haen teinin mukaani taas, hän selittää innoissaan mitä kaikkea on kummitätinsä kanssa saanut leipoa. Varastan pienen hetken päiväunillle ja sen jälkeen käyn hiihtämässä. Aurinko on jo alhaalla eikä häikäise. Pysähdyn ihailemaan maisemaa, joka koostuu kolmesta osasta: valkoinen lumi, vaaleanvihreä mäntytaimikko ja sininen taivas.

Sauna on taas lämmin ja sen jälkeen on jo kiire kokolle. Minun osuus on tuoda 10 pulloa limsaa. Pöytään kannetaan myös kinkkua, salaattia, hyytelökakkua, marbanoffeeta, pastillipikkuleipiä, hiivaleipää, hedelmäsalaattia... Ruoka ei tämän suvun kemuissa lopu. Kokko on tänä vuonna tehty saareen. Sen ympärillä pienimmät saavat pulkan kyytiä. Savu nousee taivaalle joka on puoleksi roosa ja puoleksi sininen.


Pääsiäispyhä

Olen sopinut kälyn kanssa merenrantaan treffit. Meinaan myöhästyä, koska en ole muistanut kellojen siirtoa. Merellä ei tuule yhtään. Hanki kantaa, näen kolme ihan valkoista lokkia ja yhden merikotkan. Niitä on täällä kaksi, kuulemma. Hiihtelemme kälyn kanssa jäällä pitkin poikin tunnin verran.

Kotikotona lämpenee taas sauna ja ruoka laitetaan yhdessä. Sen jälkeen piilotan suklaamunat. Teini saa etsiä ne yhdessä mummun ja papan kanssa. Nauramme kaikki mummun tuuletuksille, kun suklaamuna löytyy kukkaruukusta. Kaksi autollista lähtee jo kotiin päin, onneksi meitä vielä jääkin kokonainen joukko.

Illalla hiljenemme yhdessä pääsiäisen sanoman äärelle. Käytän vielä teinejä ajelulla, teen pari käkkärikäännöstä kaupan pihalla, ajan vuorotellen madellen ja vauhdikkaasti ja saan takapenkin kikattamaan hervottomana. Iltateellä porukkaa istuu taas kahden pöydällisen verran. Keskustelemme Sote-uudistuksesta, nuorten tulevaisuuden suunnitelmista, muistelemme vanhoja aikoja.


 Toinen pääsiäispyhä

Herään siihen, kun isoääninen teini alkaa valmistella kelkkaretkeä. Poika etsii kamppeitaan ja käy välillä halaamassa; tällaista tämä on aina kun lähdön hetki lähenee. Tämä isompi teini jää viikoksi mummulaan, nuorempi lähtee vanhempiensa mukaan.

Aamupalaksi on riisipuuroa niin kuin aina ennen. Minä pakkaan, isosiskon perhe pakkaa, äiti ja isä istuvat kiikkutuoleissaan ja huolehtivat, että meillä on matkalle evästä. Annan pitkämatkalaisten lähteä ensin. Tuntuu haikealta hyvästellä. Sanomme toisillemme tärkeimpiä sanoja, halaamme, ikkunasta pitää huiskuttaa niin kauan kuin näkee.

Sitten laitan minäkin tavarat autoon. Laukussa on paljon ruokaa, marjoja, Irmalle lehti ja kotitilan possusta tehtyä jauhelihaa. Ei minun ole haikea lähteä, koska tiedän että tänne voin aina tulla uudestaan. Niin isä sanoi viimeksi kun lähdin.

- Muista, että tämä on aina sinun koti, tänne saa aina tulla eikä tarvi edes kysyä lupaa. Me ollaan teidän vanhempia ja huolehitaan teistä niin kauan kuin eletään.

Puolessa välissä pysähdyn ostamaan kahvin. Matka ei tunnukaan nyt niin pitkältä. Perillä haen kaupasta pari maitopurkkia. Aurinko paistaa yhä. Lähden ehkä juoksemaan tai hiihtämään. Toiseksi viimeinen kuukausi täällä on alkanut.