Niin tai näin, lauantaina kohti korpia ajellessani ajattelin monta kertaa, että kyllä täälläkin voisi elää.
Näin sellaisia kylttejä, joissa luki "Sortavala" tai "Käkisalmentie."
Tuntui, kuin olisi hypännyt Laila Hietamiehen kirjoihin ja välirauhan aikaan.
Ensimmäisessä kaupungissa västäräkki köpötteli vastaan juuri kun olin juoksulenkillä
fysioterapeutin kanssa, ja peipponenkin lauloi. Ja mekin laulettiin.
Että västäräkistä ei vähääkään.
Seuraavassa kaupungissa löysin oikeasta postiluukusta avaimen ja pääsin sisään ennen varsinaisia asukkaita.
Tuli heti turvallinen ja tuttu olo. Täälläkin voisi elää!
Linnalle ei päässyt, koska silta oli rikki, mutta kaupunki oli muuten kaunis ja vastaanottavainen.
Kolmannessa kaupungissa tuleva toimittaja vei syömään ja kahville. Rentoa, sateista, mukavaa.
Siellä ei voisi elää, koska siellä ei olisi minulle sopivaa tiedekuntaa.
Tai mistä senkään tietää.
Niin, ja yksi lempipuuhani on ottaa puhelimella kuvia ja lähetellä kuvaviestejä ihmisille.
Testaan heidän huumorintajuaan sillä tavalla.
Mitä sinä ajattelisit, jos saisit minulta kuvan seniorimoposta?
Kotiin palatessa pääsin suoraan oppilaiden tanssiaishumuun.
Voi miten kauniita ja tyylikkäitä he olivatkaan!
Lyhyen, mutta intensiivisen päivän jälkeen pienet unet kotona ja
sitten vappukävelylle vesisateeseen.
Parasta oli törmätä puistossa aatesisariin ja -veljiin.
Anneli piti puhetta, jäätelö suli repussa
ja minä juttelin vanhojen hyvien aikojen tutun kanssa.
Huomenna saa nukkua niin pitkään kuin nukuttaa!
Melkein parasta huomisessa: saa nukkua niin kauan kuin nukuttaa!
VastaaPoistaTodellakin! Ja kun menee ennen kymmentä nukkumaan niin saa kunnon yöunet, ihanaa :)
VastaaPoistaMikä alakuvan kiero torvi on? Ilmeisesti joku kuuluisa merkkijoka kaikkien pitäisi tunnistaa.
VastaaPoistaHyvää vappua!
PoistaHyvää yötäkin1 :)
Lotta, missä on yleissivistyksesi? No en minäkään kyllä tiennyt ennen tänne muuttoa. Kyseessä on Kekkosen patsas. Sitä vastapäätä on koulu, jossa Kekkonen pikkupoikana opiskeli ja karkasi aina kylille. Niiden ikkunoiden välissä on sitten laatta, jossa lukee "Tästä UKK karkasi täällä opiskellessaan..." No en kyllä tiiä lukeeko siinä noin, mutta kaikki muu on totta.
PoistaPaikalliset eivät aluksi pitäneet kierosta pökäleestä, jonka olisi pitänyt presidenttiä kuvata, mutta ovat lie jo tottuneet siihen. Sen toisella puolella on evlut kirkko ja toisella ortodoksikirkko.
Hyvää vappua! Oli ihana nukkua 12 h ja herätä vapaapäivän aamuun klo 7.48, kun on vielä sikana tunteja aikaa tehä kaikkea kivaa! :)
Ei ihan kahtatoista tuntia, kymmenen. Lehtorilla ei näin vapaapäivisin laskupää sytytä.
PoistaEi ihme, jos ei pitäneet. Helsingissäkin on se UKK-muistomerkkilampi, jossa linnut viihtyy likaamassa. Onkohan missään muualla kuin Suomessa yhtä paljon mitään esittämättömiä patsaita ja monumentteja :)
PoistaSatutin käteni äsken haravoidessa. Se venähti! Nolottaa, aivan kuin olisin työtä vieroksuva liisteri. Pitäisiköhän alkaa kasvattamaan hauis tai toinen?
Tuon pökäleen nimi on Suuri aika. Joskus se nauratti. Nyt kun katsoin tätä kuvaa, herätti lämpimän ailahduksen: minä tiedän tuon paikan!
VastaaPoistaHieno nimi hienon miehen patsaalla! Tosin kyllä minäkin näköispatsaasta olisin enemmän pitänyt. Se puistokin on kaunis...
Poista