Sen pituinen se

Niin tai näin, lauantaina kohti korpia ajellessani  ajattelin monta kertaa, että kyllä täälläkin voisi elää.

Näin sellaisia kylttejä, joissa luki "Sortavala" tai "Käkisalmentie."

Tuntui, kuin olisi hypännyt Laila Hietamiehen kirjoihin ja välirauhan aikaan.

Ensimmäisessä kaupungissa västäräkki köpötteli vastaan juuri kun olin juoksulenkillä

fysioterapeutin kanssa, ja peipponenkin lauloi. Ja mekin laulettiin.

Että västäräkistä ei vähääkään.

Seuraavassa kaupungissa löysin oikeasta postiluukusta avaimen ja pääsin sisään ennen varsinaisia asukkaita.  

Tuli heti turvallinen ja tuttu olo. Täälläkin voisi elää!

Linnalle ei päässyt, koska silta oli rikki, mutta kaupunki oli muuten kaunis ja vastaanottavainen.

Kolmannessa kaupungissa tuleva toimittaja vei syömään ja kahville. Rentoa, sateista, mukavaa.

Siellä ei voisi elää, koska siellä ei olisi minulle sopivaa tiedekuntaa.

Tai mistä senkään tietää.

Niin, ja yksi lempipuuhani on ottaa puhelimella kuvia ja lähetellä kuvaviestejä ihmisille.

Testaan heidän huumorintajuaan sillä tavalla.

Mitä sinä ajattelisit, jos saisit minulta kuvan seniorimoposta?

Kotiin palatessa pääsin suoraan oppilaiden tanssiaishumuun. 

Voi miten kauniita ja tyylikkäitä he olivatkaan!

Lyhyen, mutta intensiivisen päivän jälkeen pienet unet kotona ja 

sitten vappukävelylle vesisateeseen. 

Parasta oli törmätä puistossa aatesisariin ja -veljiin.

Anneli piti puhetta, jäätelö suli repussa

ja minä juttelin vanhojen hyvien aikojen tutun kanssa.

Huomenna saa nukkua niin pitkään kuin nukuttaa!